Haluan aina tehdä kaikki uudet asiat kunnolla ja huolella loppuun asti. Niin haluan myös tehdä tämän uuden harrastukseni, bloggauksen (sanotaanko sitä oikeasti sillä nimellä?) kohdalla. Eli kirjoitan monitasoisia, oivaltavia ja sivistyneitä tekstejä kuten kunnon kirjoittajan kuuluukin tehdä. Ja nyt mua alkaa naurattaa. Ensimmäiset merkinnät ehkä kuulostavat vielä suhteellisen järkevän (?) ihmisen aikaansaannoksilta, mutta odottakaas vain kun pääsen kunnolla perille tähän juttuun. Ette voi enää välttyä lukemasta jatkuvista ihmissuhdekriiseistäni, tulevaisuuden suunnitelmien epävarmuudesta, miesten kusipäisyydestä ynnä muusta, joista jokainen naisten lehtikin kirjoittaa. Tulette varmasti vielä kuulemaan, miten jokainen kaksilahkeinen (tarkoitan niitä miehiä) tulisi manata helvetin alimmille kerroksille, miten surkealaatuista ripsiväriä nykyään kaupoissa myydään ja miksi asuinpaikkakunnaltani puuttuvat ne parhaimmat vaateliikkeet. Mutta yritän olla fiksukin. Ja siis olenhan minä, yleensä vain ne kaikista tyhmimmät ja turhimmat asiat ärsyttävät tässä elämässä. Mutta onneksi on olemassa ihanat nettipäiväkirjat, joihin voi tuntojaan purkaa siinä toivossa että niitä joku jossain innokkaana lukisikin.

 <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Mutta alkuun voisin kertoa nimeni alkuperästä. En puhu nyt oikeasta etunimestäni (koska tämähän on anonyymi blogi), vaan nimimerkistäni. Sanaga. Googlasin sanan ja rakas hakukoneeni ilmoitti sen olleen jonkin sortin rahtialus. Rahtialus? Ihan tätä en kyllä hakenut. Luulin nimittäin keksineeni sanan itse. Hykertelin jo mielessäni kuinka kekseliäs olinkaan, miten kukaan ei ole koskaan voinut keksiä tuota sanaa aikaisemmin! Ja nyt selviää että se on jo keksitty! Ja jo viime vuosituhannella! Aika paskaa tuuria. Mutta varmasti ne insinööripojat, jotka laivaa rakensivat, eivät ole hoksanneet mitä sana voisi tarkoittaa. En tiedä, onko sillä oikesti jo jokin merkitys, mutta itse keksin sille uuden! Olen lukenut kieliä aika paljon, muun muassa viron kieltä ja sana tulee jollain tavalla sieltä. Virossa kun pääte -ga merkitsee komitatiivia, eli suomen kielen vastine -neen. Esimerkkinä vaikka "lapsineen" ja viroksi "lapsega". No, kun suomen kielessä puhutaan paljon nykyään, että ollaan jonkun kaa eikä kanssa, niin tästä se idea lähtee. Voin sanoa "lapsen kaa", mutta kun suomen kielessä sanat pyrkivät koko ajan lyhenemään, sanoisin että kyseinen virke on jossain vaiheessa muuttunut muotoon "lapsenka" ja miksei siinä tapauksessa voisi ottaa käyttöön viron komitatiivia: lapsenga? Hieman eri asiaahan se tarkoittaa (lapsineen ja lapsen kanssa), mutta periaatteessa aika lähellä. Ja siitä siis nimimerkkini tulee. Kun sanon "sananga", tarkoitan sanojen kaa, joka kuvaa blogiani hyvin. Olen tekemisissä opiskelujeni ja töiden puolesta paljonkin sanojen ja kielen kanssa, mutta myös arkielämässä kohtaamme paljon sanoja ja etsimme niiden takaa merkityksiä. Ja tässä blogissanikin olen aivan varmasti sanojen kaa, välillä huonompien, välillä parempien.

Voisin kirjoittaa varmaan kokonaisen kirjan sanoista ja mikä merkitys niillä on, mutta taidan lopettaa sen jo alkuunsa, koska kokemuksesta olen huomannut, että aihe ärsyttää muita helposti. Otankin aivan päinvastaisen aiheen esille, nimittäin sanattomuuden. Uusimmassa Trendissä oli kolumni puheliaista ja hiljaisista ihmisistä. Puhelias kolumnisti antoi aika mielenkiintoisen näkökulman aiheeseen: "hiljaset ihmiset vaikuttavat usein viisaammilta, mutta eivät he ole. Heillä ei vaan ole mitään sanottavaa." Jotenkin noin se meni. Jäin miettimään tätä asiaa. Se taitaa olla totta, että hiljaisista ajatellaan helposti, että heidän aivonsa varmasti raksuttavat koko ajan ja heidän täytyy olla todella fiksuja. Mutta kuka tämän todistaa? Yleensä tyhmät ihmiset stereotypisoidaan puheliaiksi, ja päin vastoin. Mutta eikö olisi todennäköisempää, että tyhmä ihminen olisi hiljaa, koska hänellä ei yksinkertaisesti ole mitään sanottavaa kun taas viisas puhua pulpattaisi kaikki viisautensa muidenkin kuultaville? Hiljaisten viisaudesta voin antaa konkreettisenkin esimerkin. Muutamia kertoja olen jossain juhlissa (bileissä, ryyppäjäisissä..) iskenyt silmäni aika hiljaiseen mieheen, koska hän on vaikuttanut mielenkiintoiselta. Aivan, mielenkiintoiselta! Hiljaiset ovat mielenkiintoisia, koska emme saa heistä heti kaikkea irti. Tiedämme, että varmasti siellä pinnan alla piilee vaikka mitä ja haluamme selvittää mitä se on. Harmikseni nämä miehet eivät osoittautuneet lopulta tavallisia tallaajia kummemmiksi ja kaikki unelmani persoonallisen syvällisestä miehestä romuttuivat.

Itsekin olen joskus aika hiljainen, riippuu seurasta. Yleensä puhua pulpatan paljon, joskus aika paljon ja harvoin vähän. Silloin kun olen täysin uudessa seurassa - ja varsinkin sivistyneessä sellaisessa - tuntuu, että joutuu varomaan ja miettimään sanojaan, ja joskus silloin hiljaisuus on helpompaa. Tosin muutamia kertoja olen huomannut, että hiljainen minä taitaa vedota joihinhin toisen sukupuolen edustajiin: varmasti hekin miettivät miten mielenkiintoiselta vaikutankaan. Harmikseen nekin varmaan joutuvat pettymään. Silloin kun minulla on näitä hiljaisia hetkiä, kuulen paljon lauseita: "sä vaikutat niin salaperäiseltä". Hmm. Mietin aina että mikä minussa olisi sitten sellaista viettälevän salaista. Enkä keksi muuta kuin että olen oikeasti vain ihan tavallinen tyttö, joka yrittää näyttää ja kuulostaa fiksulta.

Ja joka sortui jo ensimmäisessä blogimerkinnässään pohtimaan miesasioita. Itsehillintä on yhtä huonoa luokkaa kuin karkkien syömisen hillintä. Ei ne vaan onnistu.